Joulu

Aattona lähdin joulurauhan julistuksen jälkeen Pristinaan. Äiti Teresa -kävelykadulla oli iltasella paljon väkeä, muutama joulupukki ja poro sekä jostain syystä joulupukin seuralaisena esiintyvä Nalle Puh. Krääsäkauppiaat myivät loppuvuoden juhliin sopivaa rekvisiittaa ja joulupukkien rekiin oli maalattu uudenvuoden toivotuksia. Kauppojen englanninkieliset joululaulut julistavat kuitenkin ”Merry Christmas”. Poliittisesti korrekti tapa on puhua viimeisistä juhlista – ilmaus ”festat i fundit” käsittää molemmat loppuvuoden juhlat, kenties myös tammikuisen ortodoksisen joulun. Kaikki eivät silti ole juhlatuulella: Fushë Kosovan oppimiskeskuksen lähistölle on pystytetty kovaääniset, joiden välityksellä paikalliset aktivistit kertovat, miksi muslimin ei tule juhlia uutta vuotta.

Etukäteen luulin viettäväni joulun yksin, mutta Milica ja Kafu olivatkin kotona, ja illalla taloon majoittui vielä Balkony Players -yhtye. Yhtye on pitkällä Euroopan ja Amerikan kiertueella ja on viettänyt viime viikot Balkanilla opiskellen mustalaismusiikkia ja ilahduttaen lapsia. Joulupäivänä kävimme heidän kanssaan Plemetinassa jammailemassa paikallisten muusikoiden kanssa, ja huomenillalla heillä on vielä konsertti Pristinan Montenegro-baarissa ennen matkan jatkumista.

Jouluyönä menin messuun uudenuutukaiseen Äiti Teresa -katedraaliin. Balkony Playersin hanuristi tuli mukaan, ja kotimatkalla lauloimme joululauluja suomeksi ja hollanniksi. Joulupäivänä, Plemetinasta palattua, valmistimme illallisen, ja Balkony Playersin tanssija-löymäsoittaja opetti minut taittelemaan paperilintuja joulupöydän koristeeksi. Ennen aterialle ryhtymistä Kafu kannusti minua rukoilemaan – vasta jälkeenpäin ymmärsin hänen luulevan minua kristityksi.

Tänään oppimiskeskuksessa alkoi Kosova Education Centerin(KEC) järjestämä viisipäiväinen koulutus. Se vaikuttaa lupaavalta: ilmeisesti tulemme miettimään juurta jaksaen, miten työ keskuksessa olisi parasta järjestää.

Lukukauden päättäjäiset

Tänään vietimme lukukauden päättäjäisiä. Juhlatunnelmaa on aistittavissa alla.

Eiliseen saakka kuvittelin, että lasten lisäksi myös minulla alkaisi tänään loma. Väärässä olin: ensi viikolla on Kosovo Education Centerin (KEC) järjestämä koulutus. Vuoden 2012 ensimmäiset kaksi ja puoli viikkoa olemmekin sitten vapaalla. Sen jälkeen valmistelemme keskusta pari päivää henkilökunnan voimin. Lapset tapaamme seuraavan kerran vasta kuukauden kuluttua, 23.1.

Kuvan piirustuksessa esitetään uudenvuoden toivotus. Minä toivotan kuitenkin hyvää joulua.

Katsaus menneeseen

Huomenna on lukukauden päättäjäiset. Oppimiskeskus on koristeltu ja ohjelmanumerot harjoiteltu. Tänään pakkasimme lapsille lahjapussit. Kristillisten järjestöjen joulupaketteja ei tänä vuonna saatu, mutta Balkan Sunflowersin lähettämistä tavaroista saimme kokoon mielestäni oikein kivat lahjat: koulutarvikkeita, vesivärit, muovailuvahaa ja suklaata. Joulusta ei täällä puhuta, vaan kyseessä ovat uudenvuodenlahjat. Juhlaan liittyvä kuvasto on silti yllättävän samanlaista kuin Suomessa: joulupukkeja, tähtilatvaisia joulukuusia. Itsenäisyyspäivänä järjestämäni Suomi-numeron ansiosta kaikki tietävät myös, missä Joulupukki asuu.

Tunnit ovat keskuksessa joskus pitkiä, mutta syksy on sujunut hujauksessa. Selailin tänään työpäiväkirjaa ja huomasin, että olemme lasten kanssa saavuttaneet huomattavaa menestystä. Yksi lapsista osaa nyt laskea yhteen, toinen vähentää, kolmas ratkaista kertolaskuja piirtämällä ja neljäs jakolaskuja nappuloiden avulla. Sitä paitsi olen järjestänyt pari viulusäestyksellistä lauluesitystä ulkomaisille arvovieraille ja muutaman spektaakkelin: viulunsoittoa, kertolaskupäivän Ruthin kanssa ja edellä mainitsemani Suomi-ohjelmanumeron.  Lapset puhuvat yhä suomea ja muistelevat salmiakkia virnuillen ja oksennusta teeskennellen, joten selvästi olen saanut jotain aikaan.

Eniten minua on keskuksessa vaivannut suunnitelmallisuuden puute ja se, etten ole osallisena niissäkään suunnitelmissa, joita tehdään. Lapsilla voi olla läksynä mitä tahansa, ja tehtäväkseni jää auttaa heitä suoriutumaan siitä ilman suurtakaan mahdollisuutta valmisteluun. Fasilitaattorit antavat ryhmille ohjeita, joita en ymmärrä, ja kun jotain erityistä tapahtuu, en useinkaan tiedä, mitä on menossa tai tulossa. Tilaisuudet tehdä asioita, joita mielelläni teen – kuten harjoitella englantia 15 lapsen kanssa – tarjoutuvat ennalta arvaamattomina hetkinä ja vailla tietoa siitä, jatkuuko tilanne puolitoista minuuttia vai tunnin. Usein olen tuskallisen huolissani lapsista: oppimisen pohja on monessa asiassa monella todella hatara, ja tuntuu olevan sattuman kauppaa, huomaako joku lapsen oppimisongelman ja kykeneekö puuttumaan siihen. Toisaalta lapsi, jonka puolesta olen ollut levoton, saattaa muutaman viikon jälkeen pärjätä mainiosti, vaikken minä tai kukaan muukaan ole tehnyt mitään erityistä. Joskus asiat siis sujuvat hyvin ihan ilman Katri Kontrollifriikin sekaantumista niihin. Ja henkilökohtaisella tasolla yksi vapaaehtoisjaksolle asettamistani tavoitteista on oppia toimimaan yllättävissä tilanteissa, joissa tunnen oloni epävarmaksi. Sen harjoitteluun tarjoutuu tilaisuuksia jatkuvasti.

Kirjoitin marraskuussa Balkan Sunflowersin sähköiseen uutiskirjeeseen. Jutun voi lukea täällä.

Maanantai

Vietin maanantain tavalliseen tapaan serbiankielisessä ohjelmassa, jossa opiskelee kolmisenkymmentä 3–14-vuotiasta lasta. Koska ryhmässä opiskellaan serbiaksi, käytetään kaupungistakin serbiankielistä nimeä Kosovo Polje. Keskuksemme albaniankielisen ohjelman lapset ovat etniseltä taustaltaan pääosin ashkaleja, kun taas serbiankielisessä ryhmässä opiskelee romanilapsia. Heistä monen äidinkieli on romanikieli, mutta etukäteen kuvittelin useimpien kotona käytettävän myös serbiaa. Yllätyksekseni huomasin lasten juttelevan keskenään albaniaksi ja ohjaajankin käyttävän silloin tällöin albaniaa tullakseen paremmin ymmärretyksi. Kysyin asiasta ohjaajalta, ja tämä vahvisti useimpien Kosovo Poljen romanien osaavan albaniaa huomattavasti serbiaa paremmin.

Albaniankielisen lapsen kouluttaminen serbiaksi tuntuu kummaliselta: ikään kuin koulussa ei muutoinkin olisi kyllin vaikeaa! Siihen on kuitenkin niin poliittisia, taloudellisia kuin käytännöllisiäkin syitä. 1990-luvulla romanit hyötyivät vahvasta serbivallasta, ja heitä palkattiin valtion laitoksista irtisanottujen albaanien tilalle. Sodan jälkeen 2000-luvun taitteessa romanit joutuivat serbien tavoin albaanien koston uhreiksi, ja monet ajettiin kodeistaan. Siksi monet jopa niistä romaneista, jotka kielensä ja uskontonsa puolesta ovat kulttuurisesti lähempänä albaaneja, kokevat serbit liittolaisikseen. Perheet myös arvelevat lasten kohtaavan serbiankielisessä koulussa vähemmän syrjintää kuin albaniankielisessä. Sitä paitsi albaniankieliset koulut ovat hirvittävän täysiä – olen kuullut huhuja mitä kummallisimmista tekosyistä, joiden varjolla koulut yrittävät välttyä ottamasta lasta oppilaaksi.

Kosovon serbikouluja hallinnoidaan Belgradista, ja ne noudattavat serbialaista opetussuunnitelmaa ja muita sääntöjä. Kenties houkuttelevin serbialaisista käytännöistä on, että vähävaraiset perheet saavat taloudellista tukea, jos lapsi käy koulua säännöllisesti. Siksi lasten kouluttaminen serbiaksi kannattaa. Osasyynä ovat uskoakseni myös perheen perinteet; serbikoulu on tuttu.

Koulut ovat vain yksi esimerkki Kosovon rinnakkaisista instituutioista. Maassa toimii edelleen Kosovon oman postilaitoksen lisäksi myös Serbian postilaitos, ja serbienemmistöisillä alueilla rahayksikkönä käytetään Serbian dinaaria. Kosovon poliisilla ei Pohjois-Kosovossa ole käytännössä toimivaltaa, vaikkakin asiasta on syksyn mittaan käyty kiivasta keskustelua. Myös Kosovon ja (muun) Serbian välisten raja-asemien hallinnasta on väännetty kättä, ja Serbian ja Kosovon välillä matkaavat joutuivat alkusyksystä ottamaan tiesulut huomioon matkasuunnitelmia tehdessään.

Olen kuullut Kosovon etnisten ryhmien välisestä kaunasta paljon mutta nähnyt sitä vähän. Torilla käydessämme työtoveri selitti, että albaanien ja serbien osastot ovat erillään, koska he vihaavat toisiaan. Olen pari kertaa ollut tilanteessa, jossa serbi tai romani valehtelee etnisen taustansa, ja Dosta! -kampanjan avajaisissa meitä kiellettiin päästämästä nuoria yksin ulos romanikieltä tai serbiaa puhumaan ja järjestyshäiriöitä aiheuttamaan. Tiedän, että Fushë Kosovassakin on ollut väkivaltaisuuksia: maaliskuun 2004 mellakoissa poltettiin serbialainen sairaala ja koulu, ortodoksinen kirkko ja 106 serbien omistamaa taloa, ja useita ihmisiä pahoinpideltiin, joten kaipa olisi ihme, jos kaikki vain kahdeksaa vuotta myöhemmin olisi täysin harmonista. Olen kuitenkin viettänyt vapaa-aikaa monietnisessä seurapiirissä, ja jopa historiasta on keskusteltu ystävällisessä hengessä. Toisaalta meille on kerrottu, että sellainen on mahdollista vain Balkan Sunflowersin suojissa. Tiedä sitten häntä.

Nähtävää, kuultavaa ja luettavaa

Syyskuussa kirjoitin Gaia Kosovon Art in Action -leiristä, joka järjestettiin Plemetinassa. Sain tänään tietää, että leirillä tehtyjä elokuvia voi katsella täällä: http://www.youtube.com/user/gaiakosovo, lauluja kuunnella täällä: http://soundcloud.com/gaiakosovo ja lisätietoa lukea täältä: http://gaiakosovo.wordpress.com. Myös viimeksi mainitulla Gaian sivulla on kuvia ja videoita.

Oma huone

Ruth muutti Pristinaan. Vapaaehtoisjakson suunnitelmaan kuului, että kaikki asuvat kaksi ja puoli kuukautta isäntäperheissä, ja sen jälkeen halukkaat voivat muuttaa muualle. Ruth lähti, minä jään. Olin kuvitellut huoneen jakamisen olevan raskasta, mutta ei se ollut. Vaikka koimme monet asiat eri tavoin, tuntui hyvältä kokea ne jonkun kanssa, jonka kanssa on melkein koko ajan. Ja oli kivaa kertoa aamuisin unia. Nyt joudun taas nukkumaan yksin. Ehkä voisin salakuljettaa kissan viereeni. Se on raskaana. Olen asiasta innoissani, vaikken voikaan ennustaa pennuille valoisaa tulevaisuutta.

Vietin tämän päivän Shtimen oppimiskeskuksessa. Puitteet ovat komeat: keskus käyttää ison talonsa huoneista vain puolta, sillä lapsia on paljon vähemmän kuin Fushë Kosovassa. Olen pikkuisen kateellinen. Työpäivä on lyhyempi ja rennompikin, sillä iltapäivän isot lapset eivät tuo keskukseen läksyjään vaan heidän kanssaan ollaan vapaamuotoisemmin. Peterin työnkuva onkin lähempänä sitä, mitä meille EVS-vapaaehtoisille alun perin suunniteltiin: itse suunniteltua toimintaa eteen kannettujen läksyjen sijasta. Toisaalta arvostan Fushë Kosovan työntäyteistä arkea, enkä vaihtaisi osia Peterin kanssa: Shtime on liian kaukana Pristinasta albaniantuntien kannalta.

Juhlapäiviä

Tänään on Albanian lipun päivä ja vapaata. Onneksi työskentelen albaniankielisessä keskuksessa – serbit eivät ole päivästä likikään yhtä innoissaan. Eivät tosin kaikki ashkalitkaan: illallispöydässä katsoessamme juhlallisuuksia televisiosta isäntäperheeni äiti totesi spontaanisti serbien olevan paljon albaaneja parempia. Väitettä seurannutta selitystä en oikein ymmärtänyt, mutta jotenkin se liittyi sotaan. Syytä voi arvailla esimerkiksi tänään lukemani opuksen pohjalta. Has Peacebuilding Made a Difference in Kosovo? kertoo, että 2000-luvun alkuvuosina albaanien taholta koetun väkivallan uhka kohdistui Fushë Kosovassa serbien lisäksi ashkaleihin. Väkivalta saatiin kuitenkin estettyä, ja Fushë Kosovaa pidettiin rauhanomaisen rinnakkaiselon mallikaupunkina ennen maaliskuuta 2004, josta kirjoitan joskus toiste.

Ajateltiinpa perheissä albaaneista mitä tahansa, ashkalit ovat albaniankielisiä ja käyvät albaniankielistä koulua. Torstaina ja perjantaina lähes kaikilla lapsilla oli läksynä Albanian lipun piirtäminen. Lippu on aika monimutkainen, ja vaati jonkin verran vakuuttelua saada lapset ymmärtämään, etten aio piirtää sitä heidän puolestaan.

Pristinassa oli tänään juhlatunnelma: Äiti Teresa -kävelykatu oli koristeltu valoin ja Albanian lipuin, ja siellä oli markkinat ja kansantanssiesityksiä. Myynnissä oli Albanian ja Kosovon ja Yhdysvaltain lippuja. Itse ostin vain Fushë Kosovalaisten naisten tekemää saippuaa. Saippuanteko on osa The Ideas Partnershipin toimintaa – järjestö myös auttaa vähemmistölapsia pääsemään kouluun, ja monet Balkan Sunflowersin oppimiskeskuksenkin lapsista ovat aloittaneet opintiensä siellä.

Torstaina vietimme kiitospäivää Balkan Sunflowersin talossa. Kiitos ja ylistys yhdysvaltalaiselle koordinaattorille: ruoka oli mahtavaa. Äiti Teresa -katu oli tuolloinkin koristeltu, tällä kertaa Yhdysvaltain lipuin. Ruth totesi, että Kosovo lienee Yhdysvaltain lisäksi maailman ainoa paikka jossa Yhdysvaltain lippua käytetään niin paljon, siis muihin kuin polttamistarkoituksiin.  Yhdysvaltain lipun heiluttaminen lienee Kosovon albaaneille jonkinlainen isänmaallisen kiitollisuuden osoitus, onhan Yhdysvallat tukenut monin tavoin Kosovon rauhanprosessia ja myöhemmin itsenäistymistä Serbiasta.  TV-mainoksissa taas näkee joskus laadun takeena tekstin ”produkt Amerikane”.

Albaniaa 2

Albanianopintoni etenevät mukavasti. Opettajalla on hyvät pedagogiset taidot: hän käsittelee asian kerrallaan, ja harjoittelemme sitä keskustellen, leikkien ja kirjoittaen ennen uuteen aiheeseen siirtymistä. Opinnoista on jo ollut paljon hyötyä arkielämässäkin. Sitä paitsi tunneilla on hauskaa. Odotan tiistaita ja perjantaita innolla.

Aloitimme Ruthin kanssa albanian ryhmässä juuri parahiksi käsitelläksemme verbien infinitiivimuotoja. Se olikin paikallaan, sillä ero puhutun ghegin ja kirja-albanian välillä on suuri. Onneksi gheg-versio on helpompi: ei tarvitse muistaa verbien subjunktiivitaivutuksia, vaan infinitiivi on kaikissa persoonamuodoissa sama. Ghegiä opiskellessa ei myöskään aina ole niin tarkkaa, onko jokin kirjain e vai ë: äänne-ero on pieni, eikä gheg ole vuoden 1972 jälkeen ollut kirjoitettu kieli. Tuolloin Kosovossa ja Pohjois-Albaniassa puhutun ghegin ja muualla Albaniassa puhutun toskin pohjalta luotiin yhtenäinen kirjakieli. Albanianopettajamme mukaan kirjakieli on lähempänä toskia, koska se oli Albanian johtajan Enver Hoxhan äidinkieli. Erot kirja-albanian ja ghegin välillä onkin helppo huomata jo lyhyen opiskelun jälkeen: niitä on sekä kieliopissa että sanastossa. Vaikuttaa siltä, että gheg on epävirallisen luonteensa vuoksi myös altis muutoksille, ja sanoja lainataan englannista vapaamielisesti.

Moni albanian sana on myös ruotsista tuttu, mikä ei sinänsä ole yllätys: ovathan molemmat kielet indoeurooppalaisia. Albanian ääntämys muistuttaa kuitenkin enemmän ruotsia kuin esimerkiksi englantia. Ehkä siksi jotkut sanat ovat tismalleen samoja kuin ruotsalaiset vastineensa. Esimerkiksi ”ilmainen” on ”gratis”. Ruotsin kautta myös suomen kielellä on yhteisiä sanoja albanian kanssa. Esimerkiksi ”kioski” on ”kioski” ja ”keksi” on ”keksi”.

Viime tiistaina keskityimme refleksiiviverbeihin, itseen kohdistuvaan tekemiseen. Esimerkiksi ”kthej” on ”palautan” ja ”kthehem” on ”palaan”, mutta molempien infinitiivimuoto on ”kthy”. Erosta kertoo vain verbiä edeltävä partikkeli-pronomini-klitiikki-mikä-lie-kieliopillinen-termi -yhdistelmä. Siis ”du me kthy” = ”tahdon palauttaa yhden esineen”, ”du mi kthy” = ”tahdon palauttaa monta esinettä” ja ”du mu kthy” = ”tahdon palata”. Menneessä aikamuodossa, ”kam kthy”, merkitys on pääteltävä asiayhteydestä.

Monella verbillä on refleksiivimuoto. Esimerkiksi ”çoj” on ”herätän”, ”çohem” on ”herään” ja niin edelleen. Erityistä huomiota on saanut verbin ”derdh”, ”läikyttää”, refleksiivimuoto. Ensi kertaa verbiä käsitellessämme opettaja painotti, että ”derdhem” sopii käytettäväksi vain harvoissa tilanteissa, sillä se merkitsee ”läikyn yli itsestäni”. Halusin heti tietää, mihin tilanteisiin se sopii. Käytetäänkö sitä, jos on hyvin innoissaan tai jännittynyt? Opettaja nauroi ja ilmoitti, että asiasta voidaan keskustella toiste. Perjantaina Andy sitten sanoi läikyttämistä tarkoittaessaan läikkyvänsä yli, joten verbin merkitystä oli käsiteltävä, jottemme vahingossa tekisi itseämme naurunalaisiksi käyttämällä sitä. Sitten opettaja puhui suihkulähteistä ja siitä, että niin voi tapahtua ihmiselle vain tietyissä tilanteissa, ja että kysyvältä näyttänyt Friedrich on liian nuori ymmärtämään moista sanaa, joten ilmeisesti sanan ”derdhem” suomenkielinen vastine on ”saan siemensyöksyn”.

Käynnissä olevaa tekemistä ilmaistaan albanian kielessä sanalla ”po”. Siis ”Çka po ban?” = ”Mitä teet?”, ”Po lexoj” = ”Luen”. Toisaalta ”po” tarkoittaa myös kyllä. Mielipiteilleen voikin pyytää vahvistusta kysymällä ”A po?” eli ”Eikös vain?” (kirjaimellisesti ”Kylläkö?”). ”A” puolestaan on kysymyspartikkeli, joka lauseen alkuun liitettynä tekee lauseesta kysymyksen. Samalla sanajärjestys kääntyy: kysymyslauseessa predikaatti tulee ennen subjektia. Tosin subjektipronominia ei albaniassa välttämättä tarvita, sillä verbit taipuvat subjektin mukaan. Yksikön toinen ja kolmas persoona ovat kuitenkin monella verbillä samanlaiset. Esimerkiksi ”A më don mua?” voi olla joko ”Rakastatko minua?” tai ”Rakastaako hän minua?” Tällöin pronominia kannattaa käyttää selvyyden vuoksi: ”A më don ti mua?” = ”Rakastatko minua?”, ”A më don ajo mua?” = Rakastaako hän minua?”

Perjantaina käsittelimme rakenneosasta, jonka englanninkielinen nimi on ”clitic”; sanotaan sitä nyt vaikka klitiikiksi. Klitiikki ilmaisee, että lauseella on tietty objekti, ja kertoo, onko objektina yksikön vai monikon ensimmäinen, toinen vai kolmas persoona. Objektiin viitataan siis tavallisesti kahdessa kohtaa lausetta. Esimerkiksi lause ”Ymmärrän Petritiä” ilmaistaan ”Unë po e kuptoj Petritin”, kirjaimellisesti ”Minä parhaillaan häntä ymmärrän Petritiä”. ”Ymmärrän sinua” puolestaan kuuluu ”Unë po të kuptoj ty” eli ”Minä parhaillaan sinua ymmärrän sinua”. Koska objekti, ”sinä”, kuitenkin on jo valmiiksi persoonapronomini, viimeinen ”ty” jää tavallisesti pois: klitiikki riittää ilmaisemaan, että objektina on yksikön toinen persoona. Klitiikin voi jättää pois vain, jos lauseen objekti on kyllin epämääräinen. Siis klitiikitön ”A po pin kafe?” = ”Juotko yleensä kahvia?” kun taas klitiikillinen ”A po e pin kafen?” = ”Juotko tuon edessäsi olevan kahvikupillisen?”

Kurban bajram

Eilen vietettiin kurban bajramia, ja tänäänkin on juhlan kunniaksi vapaapäivä. Kun keskuksessa kysyin juhlan alkuperästä, minulle kerrottiin sen olevan muslimien pyhiinvaelluskuukauden päätösjuhla. Myöhemmin aloin muistella, että myös Ismaelin uhraaminen liittyi johonkin islamilaiseen juhlapyhään. Wikipedia vahvisti asian: kurban bajram (arabiaksi Eid al-Adha) on muistojuhla Ibrahimin kuuliaisuudelle: hän oli valmis uhraamaan esikoisensa Ismaelin Jumalalle, ja myös Ismael alistui Jumalan tahtoon. Viime hetkellä Jumala kuitenkin pysäytti Ibrahimin ja antoi tälle lampaan uhrattavaksi lapsen sijasta. Tarina on tuttu myös Raamatusta: vanhan testamentin kertomuksessa uhrattavana on Abrahamin nuorempi poika Iisak.

Kurban bajramia ajankohta määräytyy islamilaisen kuukalenterin mukaan, ja sitä vietetään pyhiinvaelluksen päätyttyä. Yhteys Ibrahimiin ja Ismaeliin näkyy tässäkin, sillä heidän uskotaan rakentaneen (tai jälleenrakentaneen) Mekassa sijaitsevan Kaaban pyhäkön, jonne pyhiinvaellus tehdään ja jota kohti muslimit rukoilevat.

Ibrahimin ja Ismaelin jälkeen Mekkaa asuttivat arabiheimot, joiden monia jumalia palveltiin Kaaban pyhäkössä. Yhtenä profeetta Muhammadin urotöistä pidetäänkin Kaaban puhdistamista jumalankuvista ja omistamista uudelleen ainoan Jumalan palvelukselle Muhammadin palattua Medinasta Mekkaan vuonna 630.

Kaaban puhdistus oli myös eilisaamuna televisiosta katsomamme elokuvan loppuhuipennus. Elokuvan alkua en valitettavasti kyennyt seuraamaan, sillä se esitettiin albaniaksi dubattuna. Myöhemmin näin onneksi englanninkielisen piirretyn profeetta Muhammadin elämästä. Profeettaa itseään ei toki elokuvassa nähty: kohtauksissa, joissa hän esiintyi, tapahtumat näytettiin hänen näkökulmastaan, ja kertojanääni selitti, mitä profeetta (rauha ja siunaus hänelle) sanoi. Myös jostakusta Hamza-nimisestä henkilöstä näkyi ainoastaan hänen jousensa. Elokuvasta selvisi, että Hamza oli profeetan setä, mutta en tiedä, miksi juuri häntä ei näytetty, kun esimerkiksi toinen setä Abu Talib esiintyi yhtenä piirretyistä hahmoista.

Kurban tarkoittaa lammasta, ja päivän perinteisiin kuuluu sellaisen – tai mahdollisesti jonkun muun kotieläimen – teurastaminen ja syöminen. Joka perhe ei sentään hanki omaa lammasta, ja itsekin vältyin verikarkeloilta. Aamupäivällä naapurin lapsi vain juoksi sisään ja ojensi lihapussin perheen äidille. Kenties liha oli peräisin perheen isän isosedältä. Hänen luonaan vieraillessamme pihalla oli kaksi kasaa: toisessa lihat, toisessa villat.

Naapurien ja sukulaisten luona kyläily on keskeinen bajram-perinne. Aamupäivällä meidänkin sohvallamme istui lauma lapsia juoden limonadia ja rapistellen karamellipapereita taskuissaan. Minä ja Ruth kävimme kierroksella naapurin teinien kanssa. Joka paikassa juotiin limonadia ja syötiin baklavaa ja täytekakkua ja kosteita pikkuleipiä, joiden nimeä en tiedä. Samalla selvisi, että kaikki oppimiskeskuksen vakiotyöntekijät serbiankielistä fasilitaattoria lukuun ottamatta ovat sukua toisilleen, jos ei muuten niin avioliiton kautta. Samoin on kuulemma muissakin keskuksissa. Fasilitaattoreilta vaaditaan lukiokoulutusta, ja tavallisesti paikkakunnalla on vain yksi koulutettu romani-, ashkali- tai egyptiläissuku.