maanantai 28. marraskuuta 2011

Juhlapäiviä

Tänään on Albanian lipun päivä ja vapaata. Onneksi työskentelen albaniankielisessä keskuksessa – serbit eivät ole päivästä likikään yhtä innoissaan. Eivät tosin kaikki ashkalitkaan: illallispöydässä katsoessamme juhlallisuuksia televisiosta isäntäperheeni äiti totesi spontaanisti serbien olevan paljon albaaneja parempia. Väitettä seurannutta selitystä en oikein ymmärtänyt, mutta jotenkin se liittyi sotaan. Syytä voi arvailla esimerkiksi tänään lukemani opuksen pohjalta. Has Peacebuilding Made a Difference in Kosovo? kertoo, että 2000-luvun alkuvuosina albaanien taholta koetun väkivallan uhka kohdistui Fushë Kosovassa serbien lisäksi ashkaleihin. Väkivalta saatiin kuitenkin estettyä, ja Fushë Kosovaa pidettiin rauhanomaisen rinnakkaiselon mallikaupunkina ennen maaliskuuta 2004, josta kirjoitan joskus toiste.

Ajateltiinpa perheissä albaaneista mitä tahansa, ashkalit ovat albaniankielisiä ja käyvät albaniankielistä koulua. Torstaina ja perjantaina lähes kaikilla lapsilla oli läksynä Albanian lipun piirtäminen. Lippu on aika monimutkainen, ja vaati jonkin verran vakuuttelua saada lapset ymmärtämään, etten aio piirtää sitä heidän puolestaan.

Pristinassa oli tänään juhlatunnelma: Äiti Teresa -kävelykatu oli koristeltu valoin ja Albanian lipuin, ja siellä oli markkinat ja kansantanssiesityksiä. Myynnissä oli Albanian ja Kosovon ja Yhdysvaltain lippuja. Itse ostin vain Fushë Kosovalaisten naisten tekemää saippuaa. Saippuanteko on osa The Ideas Partnershipin toimintaa – järjestö myös auttaa vähemmistölapsia pääsemään kouluun, ja monet Balkan Sunflowersin oppimiskeskuksenkin lapsista ovat aloittaneet opintiensä siellä.

Torstaina vietimme kiitospäivää Balkan Sunflowersin talossa. Kiitos ja ylistys yhdysvaltalaiselle koordinaattorille: ruoka oli mahtavaa. Äiti Teresa -katu oli tuolloinkin koristeltu, tällä kertaa Yhdysvaltain lipuin. Ruth totesi, että Kosovo lienee Yhdysvaltain lisäksi maailman ainoa paikka jossa Yhdysvaltain lippua käytetään niin paljon, siis muihin kuin polttamistarkoituksiin.  Yhdysvaltain lipun heiluttaminen lienee Kosovon albaaneille jonkinlainen isänmaallisen kiitollisuuden osoitus, onhan Yhdysvallat tukenut monin tavoin Kosovon rauhanprosessia ja myöhemmin itsenäistymistä Serbiasta.  TV-mainoksissa taas näkee joskus laadun takeena tekstin ”produkt Amerikane”.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Albaniaa 2


Albanianopintoni etenevät mukavasti. Opettajalla on hyvät pedagogiset taidot: hän käsittelee asian kerrallaan, ja harjoittelemme sitä keskustellen, leikkien ja kirjoittaen ennen uuteen aiheeseen siirtymistä. Opinnoista on jo ollut paljon hyötyä arkielämässäkin. Sitä paitsi tunneilla on hauskaa. Odotan tiistaita ja perjantaita innolla.

Aloitimme Ruthin kanssa albanian ryhmässä juuri parahiksi käsitelläksemme verbien infinitiivimuotoja. Se olikin paikallaan, sillä ero puhutun ghegin ja kirja-albanian välillä on suuri. Onneksi gheg-versio on helpompi: ei tarvitse muistaa verbien subjunktiivitaivutuksia, vaan infinitiivi on kaikissa persoonamuodoissa sama. Ghegiä opiskellessa ei myöskään aina ole niin tarkkaa, onko jokin kirjain e vai ë: äänne-ero on pieni, eikä gheg ole vuoden 1972 jälkeen ollut kirjoitettu kieli. Tuolloin Kosovossa ja Pohjois-Albaniassa puhutun ghegin ja muualla Albaniassa puhutun toskin pohjalta luotiin yhtenäinen kirjakieli. Albanianopettajamme mukaan kirjakieli on lähempänä toskia, koska se oli Albanian johtajan Enver Hoxhan äidinkieli. Erot kirja-albanian ja ghegin välillä onkin helppo huomata jo lyhyen opiskelun jälkeen: niitä on sekä kieliopissa että sanastossa. Vaikuttaa siltä, että gheg on epävirallisen luonteensa vuoksi myös altis muutoksille, ja sanoja lainataan englannista vapaamielisesti.

Moni albanian sana on myös ruotsista tuttu, mikä ei sinänsä ole yllätys: ovathan molemmat kielet indoeurooppalaisia. Albanian ääntämys muistuttaa kuitenkin enemmän ruotsia kuin esimerkiksi englantia. Ehkä siksi jotkut sanat ovat tismalleen samoja kuin ruotsalaiset vastineensa. Esimerkiksi ”ilmainen” on ”gratis”. Ruotsin kautta myös suomen kielellä on yhteisiä sanoja albanian kanssa. Esimerkiksi ”kioski” on ”kioski” ja ”keksi” on ”keksi”.

Viime tiistaina keskityimme refleksiiviverbeihin, itseen kohdistuvaan tekemiseen. Esimerkiksi ”kthej” on ”palautan” ja ”kthehem” on ”palaan”, mutta molempien infinitiivimuoto on ”kthy”. Erosta kertoo vain verbiä edeltävä partikkeli-pronomini-klitiikki-mikä-lie-kieliopillinen-termi -yhdistelmä. Siis ”du me kthy” = ”tahdon palauttaa yhden esineen”, ”du mi kthy” = ”tahdon palauttaa monta esinettä” ja ”du mu kthy” = ”tahdon palata”. Menneessä aikamuodossa, ”kam kthy”, merkitys on pääteltävä asiayhteydestä.

Monella verbillä on refleksiivimuoto. Esimerkiksi ”çoj” on ”herätän”, ”çohem” on ”herään” ja niin edelleen. Erityistä huomiota on saanut verbin ”derdh”, ”läikyttää”, refleksiivimuoto. Ensi kertaa verbiä käsitellessämme opettaja painotti, että ”derdhem” sopii käytettäväksi vain harvoissa tilanteissa, sillä se merkitsee ”läikyn yli itsestäni”. Halusin heti tietää, mihin tilanteisiin se sopii. Käytetäänkö sitä, jos on hyvin innoissaan tai jännittynyt? Opettaja nauroi ja ilmoitti, että asiasta voidaan keskustella toiste. Perjantaina Andy sitten sanoi läikyttämistä tarkoittaessaan läikkyvänsä yli, joten verbin merkitystä oli käsiteltävä, jottemme vahingossa tekisi itseämme naurunalaisiksi käyttämällä sitä. Sitten opettaja puhui suihkulähteistä ja siitä, että niin voi tapahtua ihmiselle vain tietyissä tilanteissa, ja että kysyvältä näyttänyt Friedrich on liian nuori ymmärtämään moista sanaa, joten ilmeisesti sanan ”derdhem” suomenkielinen vastine on ”saan siemensyöksyn”.

Käynnissä olevaa tekemistä ilmaistaan albanian kielessä sanalla ”po”. Siis ”Çka po ban?” = ”Mitä teet?”, ”Po lexoj” = ”Luen”. Toisaalta ”po” tarkoittaa myös kyllä. Mielipiteilleen voikin pyytää vahvistusta kysymällä ”A po?” eli ”Eikös vain?” (kirjaimellisesti ”Kylläkö?”). ”A” puolestaan on kysymyspartikkeli, joka lauseen alkuun liitettynä tekee lauseesta kysymyksen. Samalla sanajärjestys kääntyy: kysymyslauseessa predikaatti tulee ennen subjektia. Tosin subjektipronominia ei albaniassa välttämättä tarvita, sillä verbit taipuvat subjektin mukaan. Yksikön toinen ja kolmas persoona ovat kuitenkin monella verbillä samanlaiset. Esimerkiksi ”A më don mua?” voi olla joko ”Rakastatko minua?” tai ”Rakastaako hän minua?” Tällöin pronominia kannattaa käyttää selvyyden vuoksi: ”A më don ti mua?” = ”Rakastatko minua?”, ”A më don ajo mua?” = Rakastaako hän minua?”

Perjantaina käsittelimme rakenneosasta, jonka englanninkielinen nimi on ”clitic”; sanotaan sitä nyt vaikka klitiikiksi. Klitiikki ilmaisee, että lauseella on tietty objekti, ja kertoo, onko objektina yksikön vai monikon ensimmäinen, toinen vai kolmas persoona. Objektiin viitataan siis tavallisesti kahdessa kohtaa lausetta. Esimerkiksi lause ”Ymmärrän Petritiä” ilmaistaan ”Unë po e kuptoj Petritin”, kirjaimellisesti ”Minä parhaillaan häntä ymmärrän Petritiä”. ”Ymmärrän sinua” puolestaan kuuluu ”Unë po të kuptoj ty” eli ”Minä parhaillaan sinua ymmärrän sinua”. Koska objekti, ”sinä”, kuitenkin on jo valmiiksi persoonapronomini, viimeinen ”ty” jää tavallisesti pois: klitiikki riittää ilmaisemaan, että objektina on yksikön toinen persoona. Klitiikin voi jättää pois vain, jos lauseen objekti on kyllin epämääräinen. Siis klitiikitön ”A po pin kafe?” = ”Juotko yleensä kahvia?” kun taas klitiikillinen ”A po e pin kafen?” = ”Juotko tuon edessäsi olevan kahvikupillisen?”

maanantai 7. marraskuuta 2011

Kurban bajram


Eilen vietettiin kurban bajramia, ja tänäänkin on juhlan kunniaksi vapaapäivä. Kun keskuksessa kysyin juhlan alkuperästä, minulle kerrottiin sen olevan muslimien pyhiinvaelluskuukauden päätösjuhla. Myöhemmin aloin muistella, että myös Ismaelin uhraaminen liittyi johonkin islamilaiseen juhlapyhään. Wikipedia vahvisti asian: kurban bajram (arabiaksi Eid al-Adha) on muistojuhla Ibrahimin kuuliaisuudelle: hän oli valmis uhraamaan esikoisensa Ismaelin Jumalalle, ja myös Ismael alistui Jumalan tahtoon. Viime hetkellä Jumala kuitenkin pysäytti Ibrahimin ja antoi tälle lampaan uhrattavaksi lapsen sijasta. Tarina on tuttu myös Raamatusta: vanhan testamentin kertomuksessa uhrattavana on Abrahamin nuorempi poika Iisak.

Kurban bajramia ajankohta määräytyy islamilaisen kuukalenterin mukaan, ja sitä vietetään pyhiinvaelluksen päätyttyä. Yhteys Ibrahimiin ja Ismaeliin näkyy tässäkin, sillä heidän uskotaan rakentaneen (tai jälleenrakentaneen) Mekassa sijaitsevan Kaaban pyhäkön, jonne pyhiinvaellus tehdään ja jota kohti muslimit rukoilevat.

Ibrahimin ja Ismaelin jälkeen Mekkaa asuttivat arabiheimot, joiden monia jumalia palveltiin Kaaban pyhäkössä. Yhtenä profeetta Muhammadin urotöistä pidetäänkin Kaaban puhdistamista jumalankuvista ja omistamista uudelleen ainoan Jumalan palvelukselle Muhammadin palattua Medinasta Mekkaan vuonna 630.

Kaaban puhdistus oli myös eilisaamuna televisiosta katsomamme elokuvan loppuhuipennus. Elokuvan alkua en valitettavasti kyennyt seuraamaan, sillä se esitettiin albaniaksi dubattuna. Myöhemmin näin onneksi englanninkielisen piirretyn profeetta Muhammadin elämästä. Profeettaa itseään ei toki elokuvassa nähty: kohtauksissa, joissa hän esiintyi, tapahtumat näytettiin hänen näkökulmastaan, ja kertojanääni selitti, mitä profeetta (rauha ja siunaus hänelle) sanoi. Myös jostakusta Hamza-nimisestä henkilöstä näkyi ainoastaan hänen jousensa. Elokuvasta selvisi, että Hamza oli profeetan setä, mutta en tiedä, miksi juuri häntä ei näytetty, kun esimerkiksi toinen setä Abu Talib esiintyi yhtenä piirretyistä hahmoista.

Kurban tarkoittaa lammasta, ja päivän perinteisiin kuuluu sellaisen – tai mahdollisesti jonkun muun kotieläimen – teurastaminen ja syöminen. Joka perhe ei sentään hanki omaa lammasta, ja itsekin vältyin verikarkeloilta. Aamupäivällä naapurin lapsi vain juoksi sisään ja ojensi lihapussin perheen äidille. Kenties liha oli peräisin perheen isän isosedältä. Hänen luonaan vieraillessamme pihalla oli kaksi kasaa: toisessa lihat, toisessa villat.

Naapurien ja sukulaisten luona kyläily on keskeinen bajram-perinne. Aamupäivällä meidänkin sohvallamme istui lauma lapsia juoden limonadia ja rapistellen karamellipapereita taskuissaan. Minä ja Ruth kävimme kierroksella naapurin teinien kanssa. Joka paikassa juotiin limonadia ja syötiin baklavaa ja täytekakkua ja kosteita pikkuleipiä, joiden nimeä en tiedä. Samalla selvisi, että kaikki oppimiskeskuksen vakiotyöntekijät serbiankielistä fasilitaattoria lukuun ottamatta ovat sukua toisilleen, jos ei muuten niin avioliiton kautta. Samoin on kuulemma muissakin keskuksissa. Fasilitaattoreilta vaaditaan lukiokoulutusta, ja tavallisesti paikkakunnalla on vain yksi koulutettu romani-, ashkali- tai egyptiläissuku.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Hyviä uutisia


Päivän hyvät uutiset:

Kävin tänään pitkän albaniankielisen keskustelun lapsen kanssa. Puhuimme siitä, että tulemme keskukseen sekä huomenna että ylihuomenna; että sunnuntaina on bajram, mutta sitä ei juhlita keskuksessa vaan kotona; että vanhempani ovat Suomessa; että minulla on 20-vuotias pikkusisko. Ensin luulin lapsen kysyvän, onko minulla vauvaa, kun hän tahtoi tietää, onko minulla isää, mutta se ei häirinnyt keskustelun yleistä sujuvuutta.

Hyvä uutinen numero kaksi on se, että toiselle pihapiirin kissoista on syksyn edetessä hellytty, ja se asuu tätä nykyä enimmäkseen sisällä. En ole koskaan ennen asunut eläinten kanssa, nyt minulla on kehräävä kissa kainalossa joka aamu ja ilta. Kissan katsotaan olevan Ensarin, ja kyllä Ensar sitä riepottaakin.