Uusi EVS-hanke alkaa tammikuussa

Balkan Sunflowers on saanut rahoituksen uudelle EVS-hankkeelle, joka alkaa alkuvuodesta ja kestää kymmenen kuukautta. Hanke on hyvin samanlainen kuin se, johon itse osallistuin: viisi vapaaehtoista työskentelee BSF:n oppimiskeskuksissa. Kansainvälinen vapaaehtoistyö ry Suomesta lähettää yhden 18–30-vuotiaan vapaaehtoisen. Kiinnostuneet ottakoot yhteyttä KVT:n toimistoon. Minun kokemuksistani saa myös kysellä lisää; osoitteeni on vapaaehtoisestikosovosta at gmail piste com.

Pristinassa

Jälleen Pristinassa. Ensimmäisenä päivänä olo oli eksynyt, mutta nyt tunnen jo olevani kotonani. Asuntoni on sitä paitsi kiva, ja työpaikan lähellä. Tulen kämppiksen kanssa hyvin juttuun. Kuulen rukouskutsun viidesti päivässä kahdesta moskeijasta kerrallaan. Kaunista. Sää on kuuma, ja basaarissa tuoreita ja edullisia persikoita. Kyllä Kosovossa kivaa on. Jatkosta minusta ja Kosovosta voi lukea osoitteessa tyokokemustakosovosta.blogspot.com. Sinne, oi lukija, oitis!

Mirupafshim!

Lentoni Suomeen lähtee huomisaamuna kello 5:45. Sunnuntaisen Albaniasta paluuni jälkeen olen järjestellyt asioita Pristinassa ja viettänyt aikaa perheeni kanssa Fushë Kosovassa. Albaniassa oli hienoa. Kävin Sarandassa, Gjirokastrassa ja Beratissa. Erityisesti Butrintin arkeologinen alue Sarandan lähellä teki vaikutuksen.

Sain työelämävalmennuspaikan Suomen suurlähetystöstä Pristinassa. Palaan siis Kosovoon elokuun lopussa. Kenties tämä blogi jatkuu Kosovo-aiheilla syksyllä, tai jo sitä ennen kotiinpaluun herättämillä reflektioilla. Siihen saakka, mirupafshim!

Gjakova ja Mirusha

Viimeisen työpäivän kunniaksi järjestin lapsille tavallista enemmän aktiviteetteja, ja sain rannekorun, Kosovo-jalustalla seisovan kiven ja pinkan rakkauskirjeitä. Nyt olen lomalla. Eilen kävin Gjakovassa ja Mirushan vesiputouksilla. Gjakovassa, moskeijan suljettua porttia katsellessani, viereisen kahvilan pitäjä huikkasi minulle. Hän kysyi, tahdonko käydä moskeijassa, kutsui liittymään seuraansa kahvilaan ja tarjosi juotavaa. Aluksi luulin hänen olevan vastuussa vierailijoiden päästämisestä moskeijaan, mutta hän tahtoikin vain kertoa minulle, että olen kaunis ja että hän tahtoisi lähteä kanssani ulos. Kieltäydyin tarjouksesta, kiitin juomasta, ja mies neuvoi minut moskeijan toiselle portille, joka oli auki. Sisälle pyhäkköön ei päässyt, mutta pihan ruohottuneet haudat näyttivät jännittäviltä.

Mirushan vesiputouksilla seuraani liittyivät Peter ja Friedrich. Hikisen kävelymatkan päätteeksi oli ihana pulahtaa putousten alla olevaan lampeen. Lyhyen vuorikiipeilyn jälkeen pääsimme toiselle, ylemmälle putoukselle, jossa saattoi kahlata vesiputouksen taaksekin.

Putouksilta tienvarteen palattuamme kävimme vielä syömässä, ja mitä ilmeisimmin myöhästyimme viimeisestä Pristinaan vievästä linja-autosta. Jonkin ajan kuluttua viereemme kuitenkin kaartoi Gjakovan suuntaan menossa ollut auto, jonka kuljettaja tarjoutui palaamaan jonkin matkaa viedäkseen meidät edelliseen tienristeykseen. Sieltä saimme lähes heti kyydin Pristinaan. Jonkin matkaa ajettuamme kuljettaja pysähtyi kioskille ja tiedusteli, mitä toivoimme ostettavan. Moisesta anteliaisuudesta hämmentyneinä vakuutimme, ettemme tarvitse mitään. Ei olisi kannattanut kursailla: kun emme kertoneet, mitä halusimme, kuljettaja osti meille Red Bull -tölkit.

Halattava ulkomaalainen

Jos tahtoo tuntea itsensä suosituksi, kannattaa kävellä oppimiskeskuksesta Fushë Kosovan keskustaan hiukan viiden jälkeen, kun lapset ovat tulossa koulusta. Riemusta kiljahdellen he syöksyvät minua kohti ja painautuvat kylkeeni. Tai vilkuttavat ja huutavat ”I am happy!” Ainakin jotain on englannin opetustuokioista jäänyt mieleen.

Balkan Sunflowersin vapaaehtoiset tuntuvat olevan kovasti halattavan maineessa. Naapurustossa kävellessäni minua joskus syleilevät lapset, joita en takuulla ole ennen tavannut, siis muuten kuin siinä ohi kävellessäni. Ulkomaalainen! Halataan sitä!

Vaan karu kotimaa odottaa. Joutunen Malmille palattuani luopumaan tavastani rutistaa ohikulkevia koululapsia.

Fushë Kosovaa kuvin 2

Dua me shku në shkollë!

Ekaluokkalaisten rekisteröityminen kouluun on alkanut. Balkan Sunflowersin esikoululaiset kulkivat eilen paraatissa ympäri naapurustoa, huusivat iskulauseita ja jakoivat rekisteröitymiseen kannustavia ilmoituksia. Kuvassa serbiankielisen ohjelman lapsia.

Ulpiana

Lauantaina osallistuin kanadalaisten vapaaehtoisten retkelle Ulpianan arkeologiselle alueelle. Hyväksi onneksi Balkan Sunflowersin koordinaattori tuntee alueella kaivauksia tekevän arkeologin, joka tuli mukaamme esittelemään paikkaa.

Muinaiset roomalaiset valloittivat Kosovon vuonna 28 eKr. Ulpiana sijaitsi kätevästi Danube-joen ja Aegean-meren yhdistävällä reitillä, ja alueella on lisäksi runsaasti jalometalleja. Kaupunki perustettiin 100-luvulla jKr. ja siitä tuli pian yksi Balkanin merkittävimmistä paikkakunnista. Oppaamme mukaan Ulpiana nimettiin keisari Ulpianuksen mukaan, mutta en löytänyt internetistä sennimistä keisaria. Sen sijaan Ulpianus-niminen juristi oli Wikipedian mukaan merkittävä henkilö, joten kenties kaupunki sai nimensä hänen mukaansa.

Kristinuskosta tuli Rooman valtionuskonto 300-luvun lopussa. Kuvassa oikealla on pian sen jälkeen rakennettu basilika. Kristinuskon varhempi taival oli kuitenkin kova: uskoa saarnaamaan tulleet kaksosveljekset hukutettiin 200-luvulla kaivoon. Oppaamme osoitti meille heidän mahdollisen kuolinpaikkansa, yhden kaivauksissa löydetyistä kaivoista.

Maanjäristys tuhosi suuren osan Ulpianaa vuonna 518. Keisari Justianus I jälleenrakennutti paikan, ja kaupunki nimettiin uudelleen Iustiana Secundaksi. Riemua ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä slaavit tuhosivat kaupungin lopullisesti 600-luvulla.

Näkyvissä oleva osa Ulpianaa on pieni, sillä maanomistajat vuokraavat suurinta osaa alueesta vain parin kuukauden kaivauksille kerrallaan. Esiin kaivettu on dokumentoinnin jälkeen haudattava uudelleen, jotta sen päällä voi viljellä maata. Oppaamme huomautti, että kaivaukset myös aina tuhoavat muinaista jäämistöä, joten esineiden kaivaminen maan alta on arkeologisessa tutkimuksessa viimeinen vaihtoehto, johon turvaudutaan silloin, kun röntgenkuvauksilla ja maanpäällisen esineistön tutkimuksella ei saada riittävästi tietoa.

Noin 30 metriä kaupunginportin pohjoispuolella sijaitsee hautausmaa, joka on jopa hiukan itse kaupunkiakin vanhempi. Se sai siis alkunsa pakanallisena hautausmaana, mutta myöhemmin hautaustavat kristillistyivät. Kuvan valkoinen sarkofagi on ilmeisesti peräisin Kreikasta, ja ainutlaatuinen Kosovossa.

Ulpianan jälkeen kävimme vielä Gračanican ortodoksisessa luostarissa. Ensimmäistä kertaa huomasin, että pihalla on latinaksi kirjoitettu hautakivi. Siinä konkretisoitui, kuinka vanha sekin paikka on: ajalta ennen idän ja lännen kirkon eroa.

Sulttaani Suleiman

Katselemme kotona lähes joka ilta turkkilaista tv-sarjaa ottomaanisulttaani Suleimanin (1494–1566) ja hänen hovinsa elämästä. Ymmärrän tekstityksen kirjakielistä albaniaa huonosti enkä puhuttua turkkia lainkaan, joten tapahtumien seuraaminen on vaikeaa. Vihdoin olen sentään päässyt kärryille henkilöiden välisistä suhteista.

Sulttaanin haaremissa on kolme erityisen tärkeää naista: Mustafa-pojan äiti Mahidevran, Hyrem ja uusi, vastahakoinen prinsessa Isabella, joka kaikesta päättäen suunnittelee pakoa Hyremin avustuksella. Wikipedian mukaan Suleiman avioitui myöhemmin Hyremin kanssa. Heidän poikansa Selim II nousi sulttaaniksi isänsä jälkeen, mutta sarjassa Selim ei ole vielä syntynyt. Sen sijaan sulttaanin äiti on juuri luovuttanut Hyremin asunnon ja upean terassin Mahidevranin ja Mustafan käyttöön, mikä kuohuttaa tunteita. Hyremiä yritetään nyt saada kiinni jostain kepposesta, ja palvelijaa kääntämään tämän venäjäksi kirjoitettu päiväkirja.

Sarjan onnellisin ja sympaattisin pari olivat sulttaanin sisar Hatixhe ja Ibrahim Pasha, mutta heillä on nyt surua: vauvaikäinen Mehmet-poika kuoli nukkuessaan äitinsä kainalossa. Lisäksi sarjassa esiintyvät hupaisa haareminvartija ja lipevä mieshenkilö, joka juksaa haareminvartijaa eri tavoin.

Sulttaanin käymistä sodistakin sarjassa puhutaan, mutta niistä ymmärrän vielä vähemmän kuin henkilökohtaisesta elämästä. Yhdessä jaksossa esiintyi paavikin, ilmeisen katalissa aikeissa.

17.5.2012

Viikko sitten olimme työpaikan virkistysretkellä vuorella – Prevalac tai jotain sinnepäin sen paikan nimi oli. Lopuksi kävimme Prizrenissäkin. Oli hauskaa viettää aikaa työtoverien kanssa keskuksen ulkopuolella. Ja sellaisia bussibileitä en ole ikinä ennen nähnyt. Jotenkin tallava-musiikki tuo kaikkeen oman mausteensa. Joka ei tiedä, mitä on tallava, katsokoon Youtubesta.

Alun perin retken oli tarkoitus suuntautua Rugovan laaksoon Pejan lähelle, mutta sitten serbiankielisen ohjelman työntekijät kokivat Pejan jotenkin ongelmalliseksi paikaksi, joten päädyimme vuorelle. Pahuksen kylmä siellä oli, kun sää oli muuten ollut helteinen, mutta kauniit maisemat. Jätteen määrä kyllä masensi.

Täällä oli tosiaan ollut hellettä jo pari viikkoa, mutta nyt tällä viikolla on taas kylmää ja sateista. Toivon sään lämpenevän mahdollisimman pian, sillä kävelykenkieni pohja on taas irtoamassa. Olen korjauttanut kengät kolmesti täällä ollessani, mutta tällä kertaa aion jättää ne lahjoitukseen roskapöntön viereen. Kosovossa käytetty tavara löytää uuden omistajan.

Balkan Sunflowers Kosova on saanut toukokuuksi yksitoista vapaaehtoista Kanadasta. Neljä heistä työskentelee Fushë Kosovassa. Ihmeen reippaasti he työskentelevät, vaikka aikaa kotiutumiseen on ollut vähän.

30.4.2012

Töistä tullessani Shpresa ja hänen vanhin poikansa Driton siivosivat keittiön maalaamisen jälkiä. Keittiö on kaikuisa, kun kokolattiamatto on poissa. Shpresan kieltäydyttyä avusta vetäydyin ulos kirjoittamaan. Mehmet on rakentamassa toista kerrosta naapurissa asuvan serkkunsa ja keskuksemme koordinaattorin taloon. Ajattelin ensin ottaa rakennuspuuhista kuvan, mutta sitten ajattelin, ettei minun oikeastaan kannata kuvata tuntemattomia miehiä. Sitten ajattelin, että se olisi minusta noloa Suomessakin, ja sitten ajattelin, että rakentaminen näyttää oikeastaan ihan samalta kuin Suomessa.

Olen alkanut lenkkeillä. Fushë Kosovassa on yllättävän kauniita paikkoja, kun juoksee radan viertä riittävän kauas. Kukkivia puita, vihreitä kukkuloita, kaukaisuudessa siintäviä lumihuippuisia vuoria ja sellaista. Joelle tultaessa kukkulat peittävät Obiliqin hiilivoimalat näkyvistä, ja hengittäminen tuntuu heti helpommalta. Aluksi kävin lenkillä pian keskuksesta palattuani, mutta nyt sää on helteistynyt ja heti töiden jälkeen on liian kuuma juosta. Ehkä hetken päästä.

Seuraavaksi on kirjoitettava työhakemus. Vähän harmittaa, kun pitää taas sellaistakin ajatella.

Lähtölaskenta alkaa

EVS-jaksoni päättyy toukokuun lopussa. Sen jälkeen jään oppimiskeskukseen vielä viikoksi, minkä jälkeen matkustelen, minkä jälkeen palaan Suomeen. Ajatus lähdöstä saa silmäni lähes kyyneltymään – en tiedä, selviänkö viimeisestä työpäivästä itkemättä kuin vesiputous.

Tämän viikon teemamme neljäsluokkalaisten kanssa oli Euroopan maat. Tiistaina vuorossa oli Ranska. Kävimme läpi maantieteellisen sijainnin, pääkaupungin ja Jules Massenetin. Kummastakin ryhmästä löytyi lapsia, jotka osasivat ratkaista, kuinka vanhaksi Massenet eli, kun hän syntyi vuonna 1842 ja kuoli vuonna 1912. Lopuksi soitin viululla Massenetin Meditaation. Teos on alkujaan Massenetin oopperasta Thaïs. Useimmat lapset eivät olleet koskaan kuulleet puhuttavan oopperasta, mutta yksi osasi esittää perinteisen sananselityksen: oopperassa lauletaan kovalla äänellä.

Yleisesti ottaen olemme tämän vuoden aikana tulleet paremmiksi keskustyössä. Suunnittelemme toimintaa enemmän ja annamme toisinaan jopa palautetta toisillemme. Kun ajattelee, että keskus on ollut toiminnassa vasta neljä vuotta, työ on todella haastavaa eikä työntekijöistä juuri kenelläkään ole pedagogista koulutusta tai aiempaa kokemusta, olemme mielestäni saavuttaneet paljon. Oma roolini on vakiintunut ja luottamus minun ja muiden työntekijöiden välille syntynyt. Joskus fasilitaattorit jopa kysyvät minulta tuntien aluksi, olenko suunnitellut ryhmälle aktiviteetteja. Sitä paitsi olemme viime aikoina saaneet monta uutta tuutoria, joten nyt on tarvittaessa mahdollista työskennellä vaikka vain yhden tai kahden lapsen kanssa kerrallaan.

Olen oppinut suhtautumaan asioihin rauhallisesti, enkä enää vaivu epätoivoon, jos huomaan kotitehtävät lapselle mahdottomiksi. En voi ratkaista kaikkia lasten opiskeluongelmia, mutta voin auttaa heitä oppimaan vähän enemmän, ymmärtämään kotitehtäviä vähän paremmin ja olemaan itseensä paljon tyytyväisempiä. Viime viikkoina olen harjoitellut kolmasluokkalaisten kanssa erityisesti jakolaskua. Nappuloita jakavien lasten innostunut hihitys ja myhäily oikein ratkaistujen tehtävien äärellä lienevät parasta, mitä olen kokenut missään työpaikassa.

Kylässä kylässä

Kävimme sunnuntaina albanianryhmäni kanssa kylässä, Gllocanissa. Söimme mezejä albanianopettajamme miehen perheen kanssa ja keskustelimme albaniaksi. Koimme paljon uutta: raitista ilmaa ja sikoja – gllocanilaiset kun ovat katolisia kristittyjä. Lopuksi istuimme hetken miesten odassa. Oda on talon portin viereen rakennettu erillinen huone, jossa vierailulle tulevien miesten oli tapana istua tupakoimassa, juomassa kahvia ja keskustelemassa tarvitsematta mennä itse taloon, joka oli naisten aluetta. Opettajamme kertoi, ettei naisten perinteisesti ollut sopivaa näyttäytyä pihalla, kun odassa oli miehiä: se tulkittiin yritykseksi houkutella joku miehistä ulos juttusille. Nykyisin odaa ylläpidetään, jos pidetään, lähinnä vanhojen perinteiden muistoksi, ja sen käyttötavat voivat vaihdella. Opettajan miehen perheen odassakin nurkkaan oli pinottu koottavia penkkejä ja pöytä, vaikka perinteisesti odassa istutaan seiniä kiertävillä patjoilla. Sellaisia patjoja on useimmissa näkemissäni kosovolaisissa olohuoneissakin, joko sohvien lisäksi tai niiden sijasta.

Patjoilla kuuluu istua risti-istunnassa, mitä pidetään albaanimiehen oikeana istumatapana. Kuulin albanianopettajaltani seuraavan aiheeseen liittyvän vitsin:

- Amerikkalainen, albaani ja serbi istuivat pöydässä. Montako jalkaa oli pöydän alla?

- Yksi. Amerikkalainen oli nostanut jalkansa viereiselle tuolille. Albaani oli nostanut jalkansa omalle tuolilleen risti-istuntaan. Serbi oli nostanut toisen jalan toisen päälle.