RAE

Balkan Sunflowersin oppimiskeskukset on suunnattu alueen marginalisoituihin vähemmistöihin kuuluville lapsille eli romaneille, ashkaleille ja egyptiläisille. Erityisesti Kosovon egyptiläisten olemassaolo on herättänyt hämmennystä kaikissa, joille olen asiasta kertonut. Hämmentävää se on minullekin. Monet, erityisesti romanit, pitävät sekä egyptiläisiä että ashkaleja romaneina, jotka yrittävät kiistää alkuperänsä. Ashkalien ja egyptiläisten mukaan taas heitä yritetään vastoin tahtoaan sulauttaa romaniväestöön, eikä heidän identiteettiään kunnioiteta. Tästä esimerkkinä on pidetty lyhennettä RAE – romanit, ashkalit ja egyptiläiset – itse valitsin sen tekstini otsikoksi herättääkseni lukijan uteliaisuuden sitä kohtaan, mitä aion kirjoittaa rakeista. Myöskään ashkalien ja egyptiläisten väliset suhteet eivät ole ongelmattomat: egyptiläisten mukaan ashkalit kuuluvat oikeastaan heihin, mitä tulkintaa ashkalit eivät hyväksy. Albaanit pitävät ashkaleja albaaneina tai albanialaistuneina romaneina, kun taas Serbian entisen presidentin Slobodan Miloševićin mukaan suuri osa Kosovon albaaneista on itse asiassa egyptiläisiä.

Edellä sanotun perusteella lienee selvää ainakin se, että etnisillä identiteeteillä on Kosovon politiikassa suuri merkitys. Ryhmien väliset kokosuhteet ovat olleet tarkastelun kohteina esimerkiksi argumentoitaessa Kosovon itsenäisyyden puolesta tai sitä vastaan. Identiteettien sisäpoliittinen painoarvo palautuu ainakin osittain Jugoslaviaan, jossa paikkoja valtionhallinnossa ja yliopistoissa jaettiin etnisten kiintiöiden mukaan. Virkamiehillä oli myös taipumus suosia oman etnisen ryhmänsä jäseniä. Tämän vuoksi kukin ryhmä pyrki kasvamaan mahdollisimman suureksi, ja yksilöille oli eduksi samastua suurimpiin ja vaikutusvaltaisimpiin ryhmiin.

Romanit eivät ole yhtenäinen ryhmä, vaan joukko toisistaan suurestikin poikkeavia ryhmiä. Syntyperä ei aina ole ollut romaniudessa olennaista: on väitetty, että ’mustalainen’ on perinteisesti ollut yleisnimitys järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolella elävälle henkilölle. Romaniryhmien keskuudessa on ainakin keskiajalta saakka elänyt tarinoita egyptiläisestä alkuperästä – esimerkiksi englanninkielen sana ’gypsy’ on johdettu egyptiläistä tarkoittavasta sanasta. 1970-luvulta alkaen egyptiläisiksi itsensä kokevat jugoslavialaiset ryhtyivät ajamaan egyptiläistä viralliseksi vaihtoehdoksi väestönlaskentakaavakkeiden etnisiin ryhmiin. Vuoden 1991 väestönlaskennassa he saivatkin tahtonsa läpi, joskin väestönlaskenta jäi kesken Jugoslavian hajoamisen vuoksi. 1990-luvun alkuvuosina perustettiin myös useita egyptiläisyhdistyksiä.

Minut rokottanut terveydenhoitaja totesi, että egyptiläisten maahanmuuttajien koulunkäynnin tukeminen on varmasti tärkeää varsinkin nyt, kun valta Egyptissä on vaihtumassa. Ilmeisesti Balkanin egyptiläiset pitävätkin itseään tietynlaisina n:nnen polven maahanmuuttajina, jotka harmikseen ovat unohtaneet suuren osan alkuperäisestä egyptiläisestä kulttuuristaan – Ger Duijzings kertoo kirjassaan Religion and the Politics of Identity in Kosovo, että kaikki heistä eivät esimerkiksi pidä albaniaa äidinkielenään, vaan vain ”kotikielenään”. Myös egyptiläisten tavoista harjoittaa islamin uskoa on löydetty yhtäläisyyksiä koptikristillisyyden ja esikristillisen egyptiläisen uskonnollisuuden kanssa.

Duijzings selittää egyptiläisten järjestäytymistä poliittisten valtasuhteiden muutoksilla. Albaanienemmistöisen Kosovon nauttiessa Jugoslavian aikaisesta itsehallinnosta albaaniksi ilmoittautuminen merkitsi romaneille esimerkiksi parempia työllistymismahdollisuuksia. Albaanien on myös väitetty käyttäneen tätä aktiivisesti hyväkseen pyrkiessään kasvattamaan ryhmänsä kokoa. Kun Slobodan Milošević peruutti Kosovon itsehallinnon 1980-luvun lopulla, albaanien olo kävi tukalaksi: serbit erottivat heitä työpaikoistaan ja palkkasivat romaneja tilalle.  Romaniksi palaaminen ei kuitenkaan ollut riittävän houkuttelevaa, joten paikallistasolla elänyt egyptiläisidentiteetti sai tuulta alleen. Egyptiläiset saivat myös tukea sekä Serbiassa että Makedoniassa.

Ashkalien alkuperästä kerrotaan ainakin kolmea erilaista tarinaa. Ensimmäisen mukaan ashkalit saapuivat Balkanille Iranista 300-luvulla. Toisen tarinan mukaan heidän alkukotinsa on muinaisessa Roomassa, kun taas kolmannet uskovat heidän saapuneen palestiinalaisesta Askalonin kaupungista.  Ulkopuoliset pitävät ashkaleita tavallisesti albanialaistuneina romaneina. He puhuvat äidinkielenään albaniaa, ja heidät on perinteisesti luettu joko albaaneiksi tai romaneiksi tilanteesta riippuen. Elena Marushiakovan ja muiden mukaan ashkalien olemassaolo nousi yleiseen tietoisuuteen Kosovon sodan jälkimainingeissa 2000-luvun taitteessa. Wikipedia pitää ashkalien esiinmarssin syynä halua erottautua romaneista, jotka olivat serbisympatioidensa vuoksi Kosovossa huonossa maineessa. Tämä ei kuitenkaan auttanut: ashkaleita karkotettiin kodeistaan romanien tavoin, ja monet heistä elävät edelleen maan sisäisinä pakolaisina.

Olisi kiinnostavaa tietää, miten Kosovon itsenäistyminen on vaikuttanut pienten etnisten ryhmien suosioon. Joka tapauksessa ashkalien ja egyptiläisten itseymmärrys poikkeaa huomattavasti tutkijoiden heistä esittämistä otaksumista.