Gjakova ja Mirusha

Viimeisen työpäivän kunniaksi järjestin lapsille tavallista enemmän aktiviteetteja, ja sain rannekorun, Kosovo-jalustalla seisovan kiven ja pinkan rakkauskirjeitä. Nyt olen lomalla. Eilen kävin Gjakovassa ja Mirushan vesiputouksilla. Gjakovassa, moskeijan suljettua porttia katsellessani, viereisen kahvilan pitäjä huikkasi minulle. Hän kysyi, tahdonko käydä moskeijassa, kutsui liittymään seuraansa kahvilaan ja tarjosi juotavaa. Aluksi luulin hänen olevan vastuussa vierailijoiden päästämisestä moskeijaan, mutta hän tahtoikin vain kertoa minulle, että olen kaunis ja että hän tahtoisi lähteä kanssani ulos. Kieltäydyin tarjouksesta, kiitin juomasta, ja mies neuvoi minut moskeijan toiselle portille, joka oli auki. Sisälle pyhäkköön ei päässyt, mutta pihan ruohottuneet haudat näyttivät jännittäviltä.

Mirushan vesiputouksilla seuraani liittyivät Peter ja Friedrich. Hikisen kävelymatkan päätteeksi oli ihana pulahtaa putousten alla olevaan lampeen. Lyhyen vuorikiipeilyn jälkeen pääsimme toiselle, ylemmälle putoukselle, jossa saattoi kahlata vesiputouksen taaksekin.

Putouksilta tienvarteen palattuamme kävimme vielä syömässä, ja mitä ilmeisimmin myöhästyimme viimeisestä Pristinaan vievästä linja-autosta. Jonkin ajan kuluttua viereemme kuitenkin kaartoi Gjakovan suuntaan menossa ollut auto, jonka kuljettaja tarjoutui palaamaan jonkin matkaa viedäkseen meidät edelliseen tienristeykseen. Sieltä saimme lähes heti kyydin Pristinaan. Jonkin matkaa ajettuamme kuljettaja pysähtyi kioskille ja tiedusteli, mitä toivoimme ostettavan. Moisesta anteliaisuudesta hämmentyneinä vakuutimme, ettemme tarvitse mitään. Ei olisi kannattanut kursailla: kun emme kertoneet, mitä halusimme, kuljettaja osti meille Red Bull -tölkit.