Katsaus menneeseen

Huomenna on lukukauden päättäjäiset. Oppimiskeskus on koristeltu ja ohjelmanumerot harjoiteltu. Tänään pakkasimme lapsille lahjapussit. Kristillisten järjestöjen joulupaketteja ei tänä vuonna saatu, mutta Balkan Sunflowersin lähettämistä tavaroista saimme kokoon mielestäni oikein kivat lahjat: koulutarvikkeita, vesivärit, muovailuvahaa ja suklaata. Joulusta ei täällä puhuta, vaan kyseessä ovat uudenvuodenlahjat. Juhlaan liittyvä kuvasto on silti yllättävän samanlaista kuin Suomessa: joulupukkeja, tähtilatvaisia joulukuusia. Itsenäisyyspäivänä järjestämäni Suomi-numeron ansiosta kaikki tietävät myös, missä Joulupukki asuu.

Tunnit ovat keskuksessa joskus pitkiä, mutta syksy on sujunut hujauksessa. Selailin tänään työpäiväkirjaa ja huomasin, että olemme lasten kanssa saavuttaneet huomattavaa menestystä. Yksi lapsista osaa nyt laskea yhteen, toinen vähentää, kolmas ratkaista kertolaskuja piirtämällä ja neljäs jakolaskuja nappuloiden avulla. Sitä paitsi olen järjestänyt pari viulusäestyksellistä lauluesitystä ulkomaisille arvovieraille ja muutaman spektaakkelin: viulunsoittoa, kertolaskupäivän Ruthin kanssa ja edellä mainitsemani Suomi-ohjelmanumeron.  Lapset puhuvat yhä suomea ja muistelevat salmiakkia virnuillen ja oksennusta teeskennellen, joten selvästi olen saanut jotain aikaan.

Eniten minua on keskuksessa vaivannut suunnitelmallisuuden puute ja se, etten ole osallisena niissäkään suunnitelmissa, joita tehdään. Lapsilla voi olla läksynä mitä tahansa, ja tehtäväkseni jää auttaa heitä suoriutumaan siitä ilman suurtakaan mahdollisuutta valmisteluun. Fasilitaattorit antavat ryhmille ohjeita, joita en ymmärrä, ja kun jotain erityistä tapahtuu, en useinkaan tiedä, mitä on menossa tai tulossa. Tilaisuudet tehdä asioita, joita mielelläni teen – kuten harjoitella englantia 15 lapsen kanssa – tarjoutuvat ennalta arvaamattomina hetkinä ja vailla tietoa siitä, jatkuuko tilanne puolitoista minuuttia vai tunnin. Usein olen tuskallisen huolissani lapsista: oppimisen pohja on monessa asiassa monella todella hatara, ja tuntuu olevan sattuman kauppaa, huomaako joku lapsen oppimisongelman ja kykeneekö puuttumaan siihen. Toisaalta lapsi, jonka puolesta olen ollut levoton, saattaa muutaman viikon jälkeen pärjätä mainiosti, vaikken minä tai kukaan muukaan ole tehnyt mitään erityistä. Joskus asiat siis sujuvat hyvin ihan ilman Katri Kontrollifriikin sekaantumista niihin. Ja henkilökohtaisella tasolla yksi vapaaehtoisjaksolle asettamistani tavoitteista on oppia toimimaan yllättävissä tilanteissa, joissa tunnen oloni epävarmaksi. Sen harjoitteluun tarjoutuu tilaisuuksia jatkuvasti.

Kirjoitin marraskuussa Balkan Sunflowersin sähköiseen uutiskirjeeseen. Jutun voi lukea täällä.