Ruth muutti Pristinaan. Vapaaehtoisjakson suunnitelmaan kuului, että kaikki asuvat kaksi ja puoli kuukautta isäntäperheissä, ja sen jälkeen halukkaat voivat muuttaa muualle. Ruth lähti, minä jään. Olin kuvitellut huoneen jakamisen olevan raskasta, mutta ei se ollut. Vaikka koimme monet asiat eri tavoin, tuntui hyvältä kokea ne jonkun kanssa, jonka kanssa on melkein koko ajan. Ja oli kivaa kertoa aamuisin unia. Nyt joudun taas nukkumaan yksin. Ehkä voisin salakuljettaa kissan viereeni. Se on raskaana. Olen asiasta innoissani, vaikken voikaan ennustaa pennuille valoisaa tulevaisuutta.
Vietin tämän päivän Shtimen oppimiskeskuksessa. Puitteet ovat komeat: keskus käyttää ison talonsa huoneista vain puolta, sillä lapsia on paljon vähemmän kuin Fushë Kosovassa. Olen pikkuisen kateellinen. Työpäivä on lyhyempi ja rennompikin, sillä iltapäivän isot lapset eivät tuo keskukseen läksyjään vaan heidän kanssaan ollaan vapaamuotoisemmin. Peterin työnkuva onkin lähempänä sitä, mitä meille EVS-vapaaehtoisille alun perin suunniteltiin: itse suunniteltua toimintaa eteen kannettujen läksyjen sijasta. Toisaalta arvostan Fushë Kosovan työntäyteistä arkea, enkä vaihtaisi osia Peterin kanssa: Shtime on liian kaukana Pristinasta albaniantuntien kannalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti