On jännittävää katsella, kun esikoululaiset värittävät. Ensimmäinen värittää kuvan joka kolon huolellisesti eri värillä ja varsin luovasti: tytön hiukset sinisiksi, käsivarret vihreiksi. Toinen keskittyy ruohoon, aina puoli neliösenttimetriä eri värillä. Kolmas vaihtaa väriä harvoin: ensin kasvi, puu ja pupu mustiksi, sitten pilvet violeteiksi. Neljäs on realismin kannalla: tytön housut violeteiksi, ruoho vihreäksi. Viidennen koko kuva saa sinisen sävyn.
Ohjaaja puhuu keväästä, ja minulle tulee koti-ikävä. Suomalaisen luontokalenterin maaliskuun kuvassa jääpuikot sulavat hiljalleen; täällä ensimmäiset t-paitapäivät ovat takana. Lauantaina kävelin Pristinan kaupunginpuistossa ja muistin päivän muutaman vuoden takaa toukokuulta, kun Prometheus-leirin tiimikoulutuksesta tultaessa olikin yks kaks juuri näin lämmin ja menimme Kaisaniemen puistoon istumaan. Kaipaan maaliskuun hitaasti lämpiävää valoa. Nyt kaikki kävi ennen kuin ehdin kissaa sanoa. Toisaalta on myönnettävä, että tämä on ihanaa: kuuma auringonpaiste, kankaanpainanta parvekkeella, lounas terassilla. Näitä päiviä on edessä vielä monta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti