Kävin viime viikonloppuna Tiranassa. Matka alkoi kuudelta lauantaiaamuna Pristinan linja-autoasemalta. Matkustajamäärä sai minibussin kuljettajan hiukan huolestuneen näköiseksi, mutta lopulta kaikki saatiin mahtumaan mukaan, yksi auton takaosaan matkalaukkujen päälle ja yksi seisomapaikalle oven viereen. Tämän jälkeen tienposkesta löytyi vielä matkustaja, joka halusi välttämättömyyden pakolla mukaan, ja sopu sijaa antoi. Tiivis kontakti kanssamatkustajiin nostatti yhteishenkeä, ja linja-autossa oli tunnelmaa. Näin matkattiin Prizreniin saakka, jossa siirryimme suurempaan linja-autoon.
Albaniassa matkailuun tuo haastetta se, ettei maassa ole linja-autoasemia. Tiranassa kansainväliset bussit saapuvat ja lähtevät onneksi keskeiseltä paikalta kansallismuseon takaa, turistitoimiston vierestä. Museon toisella puolella avautuu Skënderbeun aukio. Ratsastajapatsaalla on hallussaan komeampi nurmikenttä kuin Mannerheimillä koskaan. Sitä paitsi kentälle astuminen on kiellettyä, mikä kävi ilmi siellä kirmanneen perheen ja poliisin välisestä keskustelusta.
Skënderbeu (1405–1468) – oikealta nimeltään Gjergj Kastrioti – on albaanien kansallissankari, jonka patsaita on muuallakin, myös Pristinassa. Skënderbeu oli ottomaanien vassaaliruhtinas Krujassa, Pohjois-Albaniassa. Hänet kasvatettiin sulttaanin hovissa, missä hän sai sotilaskoulutuksen. Vuonna 1443 ottomaanit kärsivät vakavan tappion Serbiassa. Skënderbeu käytti tilaisuutta hyväkseen. Hän onnistui yhdistämään Pohjois-Albanian klaanit taisteluun ottomaaneja vastaan ja saamaan vallan albaanien käsiin vuosikymmenten ajaksi. Nyky-Albanian punamusta kotkalippukin oli alkujaan Skënderbeun suvun tunnus.
Alla Skënderbeu, kansallismuseo ja kaupungin laidalla kohoavalta Dajt-vuorelta avautuva näkymä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti